Dialoginen sekvenssianalyysi

Dialoginen sekvenssianalyysi muotoutui 1990-luvun alkuvuosina. Työskentelin noihin aikoihin kognitiivis-analyyttisen psykoterapian kouluttajana. Terapiamuodolle on ominaista pyrkimys asiakkaan yksilölliseen toimijuuden esteiden kuvaukseen jo aivan ensimmäisten tapaamisten kuluessa. Se on vaativa tehtävä ja edellyttää käsitteellisiä työvälineitä, joiden avulla asiakkaan ilmaisua kuuntelemalla voi tehdä oletuksia hänelle ominaista toiminnan ja suhtautumisen tavoista. Oletukset voi sitten tarkistaa kuvaamalla ne asiakkaalle hänen kielellään. 

Psykoterapiaopiskelijat kysyivät tavan takaa, kuinka minä kuuntelen asiakkaan ilmaisua ja millä tavalla erotan siinä toistuvia toimintatapoja. Vastaaminen tähän kysymykseen edellytti havainnointiani ohjaavien käsitteiden artikuloimista. Se ei ollut helppoa. Vasta vuonna 2015 onnistuin kiteyttämään käsitteistön sisällön sellaiseen muotoon, että sitä voi alkaa opettaa pakottamatta opiskelijaa käymään läpi sitä käsitehistoriallista viidakkoa, jossa olin itse vaeltanut lähes neljännesvuosisadan. 

Dialogisen sekvenssianalyysin käsitteelliset työvälineet perustuvat Vygotskin merkkivälitteisen toiminnan teoriaan ja Mihail Bahtinin ilmaisuteoriaan. Ilmaisu on merkkien välityksellä tapahtuvaa toimintaa, jolla Bahtinin mukaan on aina kaksi kohdetta. Toinen on ilmaisun viittauskohde, eli se mistä puhuja kertoo. Toinen on ilmaisun vastaanottaja, se kenelle puhuja osoittaa sanansa. Tämä on kaiken ilmaisun perusrakenne. Puhuja, vastaanottaja ja viittauskohde muodostavat voimakentän, joka säätelee ilmaisun sisältöä ja etenemistä. Se voidaan kuvata kaavion avulla: 
Teorian ydinajatus on se, että kuvatessaan viittauskohdetta ja ilmaistessaan suhtautumistaan siihen puhuja ottaa aina huomioon, kenelle on puhumassa. Hän myös valikoi puheenaiheensa ja asettelee sanansa sen mukaan, kuinka olettaa vastaanottajansa suhtautuvan siihen, mitä hänellä olisi sanottavanaan. Vastaanottajan ja viittauskohteen yhteys on puhujan näkökulmasta molemminpuolinen.

Ensimmäinen muistettava asia on, että viittauskohde ja vastaanottaja ovat puhujan mielessä merkkiverkkoina, siis kohde- ja suhdeviitteiden verkostoina. Tämä on kaiken kokemuksen subjektiivisuutta. Puhuja hahmottaa kohteen ja vastaanottajan omasta näkökulmastaan käsin. Kuvion violetti kaksisuuntainen nuoli kuvaa sitä, kuinka puhuja ennakoi vastaanottajan suhtautumista siihen, mistä hän on kertomassa. Vastaanottajasta erkanevat siniset nuolet kuvaavat näitä puhujan oletuksia. Hän otaksuu, että vastaanottajalla on käsitys hänen puheensa kohteesta, ja että vastaanottaja asennoituu siihen tavalla tai toisella. Vastaanottajalla on myös mielikuva puhujasta, ja puhuja on perillä siitä, että se voi muuttua kertomuksen perusteella. Näillä ennakoinneilla on voimakas vaikutus puhujan kerronnan kulkuun ja sisältöön. 

Vastaanottajalla on todellakin oma suhteensa kohteeseen ja puhujaan. Puhuja pääsee siitä perille, jos vastaanottaja ilmaisee hänelle oman suhtautumisensa. Asiakastyössä on vastaanottajan kuitenkin syytä pitää mielessään perustehtävänsä. Ei ole oleellista, mitä vastaanottaja ajattelee kohteesta. Hänen tehtävänsä on auttaa puhujaa selventämään omaa suhdettaan kohteeseen ja tuon suhtautumisen erilaisia seuraamuksia. 

Sana suhtautumisen ilmaisuna 

Ilmaisun viittauskohde, se mistä puhutaan, sisältää aina kohteen ja suhtautumisen muodostaman ykseyden. Emme voi kuvata mitään kohdetta ilmaisematta samalla suhdettamme siihen. Vastaanottajalla on keskeinen osa siinä, miten suhtautumistamme ilmaisemme, kuten Makarin kirje ja asiakkaan ensimmäinen puheenvuoro osoittavat. Sanavalinnat sisältävät mitä tärkeimpiä vihjeitä puhujan asennoitumisesta puheensa viittauskohteeseen. Sanojen sisältö auttaa meitä myös havaitsemaan, millaisena kohde tai kohteiden kudelma näyttäytyy puhujalla ja mihin hän kiinnittää siinä huomionsa.

Se, mitä sanotaan ja kuinka se sanotaan, muodostavat sanallisen ilmaisun loputtomasti vaihtelevan, ajassa etenevän vuon. Tästä virrasta me teemme oletuksia puhujalle tärkeistä kohteista, siitä millaisina kohteet hänelle ilmenevät, miten hän suhtautuu niihin, ja kuinka me vastaanottajina olemme mukana muovaamassa viittauskohteiden ja suhtautumisten ilmaisua. Meillä on lukematon joukko keinoja ilmaista sanojen avulla sekä kohteita että suhtautumistamme kohteisiin. Tätä emme tule ajatelleeksi, sillä meillä on taipumus suhtautua sanojen merkityksiin vain kohdetta tavalla tai toisella nimeävinä. Juuri tuo ”tavalla tai toisella” viittaa puhujan suhtautumiseen. Otetaan vaikka sana ’talo’. Se on neutraali tapa viitata. ’Tönö’, ’pytinki’ ja ’hökkeli’ kielivät puhujan tavasta havaita nähdä talo vähäpätöisenä, säälittävänä ja surkeana. Jos hän nimittää tavallista omakotitaloa palatsiksi tai linnakkeeksi, kohteen ja ilmaisun välinen ristiriita ilmentää suhtautumistapaa, jossa on mukana ivailua, pisteliäisyyttä tai ehkä kateuttakin. Koska sanavalinnoilla voi ilmaista samanaikaisesti sekä kohdetta että suhdetta siihen, niihin kannattaa aina kiinnittää huomiota, kun kuuntelee asiakasta. 

Seuraava esimerkki, kuinka sanavalinnat kuvaavat suhdetta kohteeseen ja vastaanottajaan, on yleislääkärin vastaanotolta. Esimerkki sisältyy Johanna Ruusuvuoren artikkeliin "Miten vastaanotto aloitetaan." (Sorjonen, Peräkylä & Eskola,  (toim): Keskustelu lääkärin vastaanotolla, s. 39)

 Potilaan ja lääkärin puheenvuoroihin on merkitty puheilmaisun kirjainnosmerkit, jotka kuvaavat puheen prosodisia piirteitä, kuten korkeuden (↑) ja voimakkuuden ( ̊) vaihtelua, äänteiden venytystä (:), hidastuksia ja nopeutuksia (><), tauotusta ja päällekkäispuhuntaa ([) 

Potilas: N:o, (0,7) ̊mm: öh ̊öv:: viime tor:staina rupes iskemää ↑flunssanpoikasta ja .mmh ((sisään päin niistäen)) (0,2) mä ajatt’i että se menee ohitte ja .mh Lääkäri: ↑Mm: [m, Potilas: [ >S-sit rupes< tulee kurkkukipua ja nyt (siel on) semmoisia ↓pa:iseita >tai semmoisia< .hhmthh ↑möntte ̊jä ̊. Hh Lääkäri: ↑Jaa ↓jaa. ((Lääkäri siirtää tuoliaan kohti potilasta.))  

Puheen prosodia on olennainen vihje puhujan suhtautumisesta puheensa viittauskohteeseen, erityisesti kohteen tunnesävyyn. Sanavalintaa ei kuitenkaan pitäisi unohtaa. Potilaan ensimmäinen suhtautuminen kohteeseen sisältyy muotoiluun ”iskemää flunssanpoikasta”. Se on sosiaalinen klisee, jolla voi ilmaista selviytyvää ja taudin oireita vähättelevää asennoitumista. Potilaan tapa venyttää ”torstaita” voi ilmentää epävarmuutta ajankohdasta ja sitä, että hän on palauttamassa mieleen tapahtumien kulkua. Vähättelevä suhde flunssan oireisiin korostuu potilaan olettamuksessa, että se menee ohi. Potilas osoittaa kuitenkin kuvauksensa lääkärille. Ruusuvuori toteaa, että potilaat perustelevat oireidensa kuvaamisella myös hakeutumistaan. Tavallinen flunssa ei yleensä edellytä lääkärissä käyntiä. Kuvaamalla uusia oireita potilas perustelee tulonsa aiheellisuutta. Viittauskohteen sanavalinnat ovat nyt myös astetta dramaattisempia. Yleiskielinen ”paiseita” täydentyy ”mönteillä”. Niitä edeltää kurkkukivun mainitseminen, jonka jälkeen ilmaisun aikamuoto muuttuu menneestä nykyiseen. Pieni painottava venytys sanassa ”pa:iseita” sisältää epävarman huolen sävyjä. Käyttämällä lisäluonnehdintaa (mönttejä) potilas ilmaisee epävarmuuttaan selvemmin. Hän ei osaa arvioida, mistä oireessa on kysymys. Se perustelee osaltaan päätöstä hakeutua lääkäriin. Kun jälkikäteen tulkitaan potilaan suhtautumista ilmaisunsa viittauskohteeseen ja vastaanottajaan, on oltava varovainen. Vain elävän dialogin kuluessa on mahdollista löytää lisävihjeitä, jotka ilmenevät potilaan tavassa vastata lääkärin puheenvuoroon tai toimintaan. Esimerkkikatkelmassa lääkäri siirtää tuoliaan kohti potilasta. Hän on ilmeisesti aikeissa katsoa potilaan nielua. Yleislääkärin vastaanotolla tämä on perusteltu vastaus potilaan kuvaukseen. Lääkärin ei tarvitse miettiä potilaan vähättelevältä kuulostavan suhtautumisen mahdollisia viiteverkostoja, joita ”flunssanpoikaseen” saattaa sisältyä. 


© Laudito Oy 2018-
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.

OK, ymmärrän tai Lisätietoja
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän